Cheekin klassikkokappaleista tulee uusi levy, joka kantaa nimeä ”Unitas Sigma”. Kyseisessä levyllä biisejä esittävät muut artistit.
Cheek ei ole enää vuosiin esiintynyt, mutta miehen kappaleet elävät edelleen omaa elämäänsä. Nyt saadaan täysin uudenlainen kokemus, kun kappaleet levytetään uudelleen omalle levylleen. Jokaisella kappaleella on eri esittäjä, joka on tehnyt myös omia pieniä viilauksia biisiinsä.
Mukaan projektiin on saatu todella kovan luokan tekijöitä, niin odotukset ovat varmasti katossa levyä kohtaan. Esimerkiksi JVG, Ibe, Ares ja Jenni Vartiainen ovat mukana antamassa oman panoksensa levylle.
Cheek itse julkaisi Instagramissaan päivityksen aiheesta. Mies oli selvästi mielissään tulevasta sekä jokaisesta kappaleesta.
– 10 vanhaa biisiä sytytetty uuteen liekkiin. Sain kuulla nämä versiot ennakkoon tovi sitten ja mietin, kuinka upeasti ne on tuotu tähän päivään kunkin artistin omaleimaisella tyylillä. Iso kiitos ja arvostus levyllä oleville artisteille ja Sony Musicin porukalle tällaisen kokoamisesta, Tiihonen kertoo Instagram-julkaisussa.
Levy julkistetaan 5. joulukuuta.
Unitas Sigma – kappaleet ja artistit
1. Ibe – Mitä tänne jää
2. VJ x Sara Bee – Avaimet mun kiesiin
3. Jami Faltin – Leveellä
4. Etta – Syypää sun hymyyn
5. JVG x Pete Parkkonen – Sillat
6. M//O – Housut roikkuu
7. Ares – Niille joil on paha olla
8. Melo – Sä huudat
9. Lukas Leon – Jehu
10. Bizi x Jenni Vartiainen – Anna mä meen





