Albanian esiintyjä Euroviisuihin on selvillä – Besa voitti karsintakilpailun

Albanian

Albanian esiintyjä ratkaistiin Festivali i Këngës -tapahtumalla, jonka voittaja lunasti tiketin Malmön vuoden 2024 Euroviisuihin.

Festivali i Këngës -karsintakilpailu on perinteikäs tapahtuma, sillä se on järjestetty jo vuodesta 1962 lähtien. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui 31 kilpailijaa, jotka lähtivät hakemaan paikkaa maan edustajana Euroviisuihin.

Lopulta tapahtumasta voittajana poistui Besa Kokëdhima, jonka kappale Zemrën N’dorë vetosi isoimmin äänestäjiin. Tämä tarkoittaa sitä, että nainen nähdään mukana toukokuussa Euroviisut 2024 -kilpailussa Ruotsin Malmössä.

Mainos alkaa:

Viime vuoden Euroviisuissa Albanian sijoitus oli 22. Tuolloin maata edusti Familja Kelmendi. Albania ei ole koskaan historiansa aikana pystynyt voittamaan Euroviisuja. Paras sijoitus on vuodelta 2012, jolloin Rona Nishliu sijoittui viidenneksi.

Besa Kokëdhima – Zemrën N’dorë