Apulanta julkaisee uutta musiikkia ja lähtee kiertueelle

Apulanta

Heinolalaisyhtye Apulanta esiintyy marras- ja joulukuussa yhteensä kahdeksalla eri paikkakunnalla Oire jostakin -kiertueella.

Yhtye kertoi verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavissaan, että se on tehnyt uuden levyn, mutta ei julkaisekaan sitä sellaisenaan. Sen sijaan uudet kappaleet julkaistaan kolmessa EP:ssä, joista ensimmäinen julkaistaan 22. marraskuuta ja kaksi muuta keväällä.

Yhtye starttaa 22. marraskuuta myös kiertueen, jonka aikana se esiintyy yhteensä kahdeksalla paikkakunnalla. Liput Oire jostakin -kiertueelle tulevat myyntiin maanantaina 19. elokuuta kello 9:00 osoitteeseen apulanta.fi/oirejostakin.

Mainos alkaa:

Apulanta – Oire jostakin -kiertue 2024:

22.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
23.11. Lappeenranta, Holiday Club Saimaan Rauha, Areena
29.11. Tampere, Pakkahuone
30.11. Helsinki, Böle Arena
5.12. Kuopio, Sawohouse
7.12. Jyväskylä, Paviljonki
13.12. Lahti, Vesijärvihalli
14.12. Turku, Logomo

Katso myös: Tässä BEHMin syksyn 2024 keikat!