Emma & matilda lähtee maaliskuussa kevätkiertueelle – luvassa viisi keikkaa

emma & matilda
Kuva: Warner Music

Marraskuussa 2022 debyyttisinglensä julkaissut nouseva duo emma & matilda lähtee keväällä minikiertueelle. Kiertue rantautuu valikoiduille keikkapaikoille Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lappeenrannassa ja Oulussa. Helsingin G Livelab -konsertti on myös duon toisen EP:n julkkarikeikka.

Emma & matilda on yksi vuoden kiinnostavimpia tulokkaita. Duon herkkä debyytti-EP Siellä on kaikki niin ihanaa julkaistiin toukokuussa 2023 ja pitää sisällään muun muassa TikTokissa ilmiöityneet kappaleet Ikävä ja Veronica. Kappaleista jälkimmäinen striimasi kultaa, nousi radiosoittoon ja pysyi Spotifyn Top 50 -listalla yli kuukauden ajan. Duon toiselta EP:ltä julkaistiin marraskuussa ensimmäinen single Joku muu, jonka remix-versio nousi Spotifyssa sijalle 11. emma & matilda on myös ehdolla kolmessa kategoriassa vuoden 2024 Emma Gaalassa (Vuoden Tulokas, Vuoden Alternative sekä yleisöäänestys).

Kuluneen vuoden aikana kaksikko on soittanut ympäri Suomen keikkoja, joiden tunnelma on ollut ainutlaatuinen. emma & matilda nähtiin kesällä jo suurilla festareilla, jolloin yleisöt olivat ääriään myöten täynnä. Tulevan kevätkiertueen liput ovat nyt myynnissä.

Mainos alkaa:

emma & matilda – Kevätkiertue
PE 08.03. Helsinki, G Livelab – EP-levyjulkkarit
TO 14.03. Turku, Dynamo
PE 22.03. Tampere, G Livelab
LA 23.03. Lappeenranta, Nuijamies
SU 31.03. Oulu, 45 Special

Katso paikkakuntakohtaiset lipunmyyntitiedot täältä.

Lähde: Warner Musicin tiedote