Euroviisut 2026: Itävalta

Euroviisut 2026 järjestetään Itävallassa, joka sai tapahtuman järjestettäväkseen JJ:n napattua voiton Sveitsin Baselissa.

Itävallan voitto tuli jopa hieman yllätyksenä, sillä selvimpänä ennakkosuosikkina finaaliin lähti Ruotsin KAJ kappaleellaan Bara Bada Bastu. Itävalta nappasi kuitenkin tasaisesti pisteitä sekä yleisöltä että ammattilaisraadilta ja vei voiton ennen Israelia ja Viroa.

Ennakkosuosikkina viisuihin lähtenyt KAJ jäi neljänneksi. Suomen Erika Vikmanin sijoitus oli 11:s. Sijoitus oli pettymys, sillä Vikmania oltiin ennakkoasetelmissa kaavailtu jopa viiden parhaan joukkoon.

Sekä Suomi että Ruotsi pettyivät vuoden 2025 viisuissa, joten molemmat maat lähtevät varmasti nälkäisinä Itävaltaan toukokuussa 2026.

Missä Euroviisut 2026 järjestetään?

Euroviisut 2026 järjestetään Itävallassa. Viisukaupunki ratkesi elokuussa 2025, kun tapahtuma kerrottiin järjestettävän pääkaupunki Wienissä. Kisa-areenana toimii Wiener Stadthalle.

Wiener Stadthalle on vuonna 1957 valmistunut monitoimiareena, jossa on reilut 16 000 istumapaikkaa. Euroviisuissa tuotanto, artistien green room sekä esimerkiksi kaikkien maiden medioiden ja selostajien tilat vievät niin paljon tilaa, että kapasiteetti tuskin tulee yltämään lähellekään maksimia. Varmaa on kuitenkin se, että jokainen viisujen tapahtuma on täynnä ja tunnelma tulee olemaan katossa.

Wiener Stadthallessa on järjestetty esimerkiksi viidet jääkiekon MM-kisat, uinnin lyhyen radan EM-kilpailut vuonna 2004 sekä lentopallon EM-kilpailut vuonna 2011.

Itävalta on isännöinyt Euroviisuja viimeksi vuonna 2015, ja tuolloin isäntäkaupunkina toimi niin ikään Wien ja Wiener Stadthalle. Wien isännöi myös ensimmäisiä Itävallassa järjestettyjä Euroviisuja vuonna 1967. Vuoden 2015 viisuissa Suomea edusti Pertti Kurikan Nimipäivät kappaleellaan Aina Mun Pitää. Biisi oli yleisön suursuosikki, mutta ei päässyt finaaliin ammattiraatien antamien heikkojen pisteiden vuoksi. Kyseiset viisut voitti Ruotsin Måns Zelmerlöw kappaleellaan Heroes.

Milloin Euroviisut 2026 järjestetään?

Tapahtuma tulee olemaan perusrakenteeltaan samankaltainen kuin aiempina vuosina, eli semifinaalit järjestetään tiistaina ja torstaina, kun taas lauantaina on suuren Grande Finalen aika. Euroviisuista 2024 eteenpäin myös suuret rahoittajamaat ovat päässeet esiintymään jo semifinaaleissa, mikä onkin ollut varsin tervetullut lisä. Nyt viisuyleisöllä oli aidosti paikka päästä tutustumaan myös näihin artisteihin jo ennen finaalia. Semifinaaleissa esiintymisestä huolimatta näillä viidellä maalla – eli Ranskalla, Espanjalla, Iso-Britannialla, Saksalla sekä Italialla – on suora paikka finaalissa, kuten on myös isäntämaalla Itävallalla.

Tämän vuoden Euroviisuissa nähdään kuitenkin poikkeuksellinen tilanne, kun suurista rahoittajamaista Espanja vetäytyi kisoista Israelin osallistumisen vuoksi. Suoran paikan finaaliin saavat tänä vuonna siis ainoastaan isäntämaa Itävalta sekä Ranska, Iso-Britannia, Saksa ja Italia.

Päivämäärät – Itävallan Euroviisut

Euroviisut 2026 järjestetään 12.-16. toukokuuta 2026. Ensimmäinen semifinaali nähdään tiistaina 12. toukokuuta, toinen semifinaali torstaina 14. toukokuuta ja finaali lauantaina 16. toukokuuta. Kaikki viisujen tapahtumat, eli semifinaalit ja finaali, tulevat alkamaan Suomen aikaa kello 22:00. Semifinaalit ovat yleensä olleet ohi noin puolen yön aikaan, kun taas finaali venyy usein kello yhden ja kahden väliin.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että viisut menevät tuttuun tapaan päällekkäin suomalaisten toisen suosikkitapahtuman kanssa, kun Jääkiekon MM-kisat pelataan Sveitsissä.

Euroviisut 2026 – osallistujat ja kappaleet

Euroviisuihin 2026 osallistuu 35 maata. Paluun viisuihin tekevät Bulgaria, Romania ja Moldova, kun taas Islanti, Irlanti, Slovenia, Alankomaat ja Espanja vetäytyivät kisoista Israelin mukanaolon vuoksi.

Osallistujamaat julkaisevat kilpailukappaleitaan talven ja kevään mittaan, ja biisejä päivitetään tähän artikkeliin sitä mukaa kun niitä julkaistaan.

Albania: Alis – Nan

Armenia

Australia

Itävalta: Cosmo – Tanzschein

Azerbaidžan

Belgia: Essyla – Dancing on the Ice

Bulgaria

Kroatia: Lelek – Andromeda

Kypros: Antigoni – Jalla

Tšekki

Tanska: Søren Torpegaard Lund – Før Vi Går Hjem

Viro: Vanilla Ninja – Too Epic To Be True

Suomi

Ranska

Georgia

Saksa

Kreikka: Akylas – Ferto

Israel

Italia

Latvia: Atvara – Ēnā

Liettua

Luxemburg: Eva Marija – Mother Nature

Malta: Aidan – Bella

Moldova: Satoshi – Viva, Moldova!

Montenegro: Tamara Zivkovic – Nova Zora

Romania

Norja

Puola

Portugali

San Marino

Serbia

Ruotsi

Sveitsi

Ukraina: Leleka – Ridnym

Iso-Britannia

Itävalta Euroviisuissa – historiaa

Vuoden 2026 isäntämaa Itävalta on voittanut viisut nyt kolmesti. Ensimmäinen voitto tuli vuonna 1966 Udo Jürgensin kappaleella ”Merci, Cherie” – ja tämän jälkeen maa joutui odottamaan seuraavaa viisuvoittoa peräti 48 vuotta, kunnes Conchita Wurst voitti vuoden 2014 viisut upealla kappaleellaan ”Rise Like A Phoenix”.

Vuoden 2014 voiton jälkeen Itävalta nappasi vain yhden TOP10-sijoituksen ja karsiutui kolmesti finaalissa ennen kuin JJ vei voiton vuonna 2025 mahtipontisella biisillään ”Wasted Love”. Vuoden 2026 kotiviisuissa Itävaltaa edustaa Cosmo kappaleella Tanzschein. Biisissä kuullaan saksan kieltä erittäin pitkän tauon jälkeen, sillä viimeksi Itävallan edustuskappale on ollut saksankielinen vuonna 2012. Tuolloin Trackshittaz edusti Itävaltaa Azerbaijanissa järjestetyissä viisuissa kappaleella Woki mit deim Popo.

Tämän jälkeen Itävallan kisabiisi on ollut aina englanninkielinen lukuun ottamatta vuotta 2016, jolloin kappale esitettiin ranskaksi.

Teksti jatkuu videon jälkeen.

Euroviisujen liput: Itävalta

Kuten aina, tulee Sveitsiinkin matkaamaan jälleen suuri joukko suomalaisia viisufaneja. Euroviisut 2026 kannattaa kokea paikan päällä, sillä television välityksellä tunnelmasta saa vain osittaisen maistiaisen. Mikäli haluat täydellisen viisukokemuksen, niin kannattaa matkata paikan päälle, sillä jo harjoituksiin myydään lippuja, jolloin pääset näkemään, millaisia esityksiä viisuissa tullaan kokemaan. Euroviisujen liput kannattaa kuitenkin hankkia hyvissä ajoin, sillä ne myydään loppuun!

Tapahtuma näyttäytyy paikan päälllä myös hyvin erilaisena kuin tv:n välityksellä, sillä areenalla on mahdollista nähdä kaikki se, mitä televisiokamerat eivät pysty tavoittamaan.

Kuten monessa muussakin tapahtumassa, oheisohjelman määrä on valtaisa. Tarjolla on esimerkiksi Eurovision Village, jossa ihmiset ympäri Eurooppaa pääsevät fiilistelemään viikon ajan maailman suurinta ja mahtavinta musiikkitapahtumaa. Kyseinen kylä on siis toisin sanoen virallinen festivaalialue, jossa on tarjolla livemusiikkia sekä bailausta, mutta ennen kaikkea hyvää meininkiä lämpimässä hengessä.

Liput Itävallan Euroviisuihin 2026 tulevat myyntiin aikanaan ja me tiedotamme tästä sivuilla välittömästi, kun näin tapahtuu.

Suomen edustaja – Euroviisut 2026

Suomi on tällä hetkellä upeassa putkessa Euroviisuissa, sillä sinivalkoista väriä on nähty finaalissa nyt viisi kertaa peräkkäin. Suomen edustajien taso on ollut viime vuosina niin kova, että eiköhän vuonna 2026 viisuihin lähde jälleen erittäin kova biisi. Suomen edustaja ratkeaa lauantaina 28. helmikuuta Tampereen Nokia Arenassa järjestettävässä huikeassa UMK-finaalissa.

Suomi sai vuoden 2025 finaalissa yhteensä 196 pistettä, joka toi 11. sijan. Kyseessä oli 2000-luvulla Suomen kolmanneksi paras sijoitus yhdessä Softenginen kanssa, joka oli myös 11. vuonna 2014. Paremmat sijoituikset ovat napanneet vuonna 2006 viisut voittanut Lordi sekä vuonna 2023 toiseksi sijoittunut Käärijä.

UMK 2026

Suomen edustaja valitaan tuttuun tapaan karsinnan kautta, kun Uuden Musiikin Kilpailu käynnistyy. UMK 2026 -finaali järjestetään helmikuussa ja sen kautta selviää, kuka edustaa Suomea Itävallan Euroviisuissa.

Vuonna 2026 UMK-kilpailijat ja kilpailukappaleet:

Etta – Million Dollar Smile
Linda Lampenius & Pete Parkkonen – Liekinheitin
Komiat – Lululai
Sinikka Monte – Ready To Leave
Antti Paalanen – Takatukka
CHACHI – Cherry Cake
Kiki – Rakkaudenkipee

Selkeänä ennakkosuosikkina pidetään Linda Lampeniusta ja Pete Parkkosta, mutta jännitystä tulee riittämään loppuun asti, sillä UMK-finaalin liveshow’ssa voi tapahtua aina aivan mitä tahansa.

Vuoden 2025 UMK:hon ennakkosuosikkina lähti Erika Vikman, ja hän myös voitti kilpailun ylivoimaisesti. Jury-äänien jälkeen kärjessä oli Goldielocks kappaleellaan ”Made Of”, mutta Erika Vikman jyräsi voittoon yleisöäänillä.

Kuten UMK – ja sen jälkeen myös Euroviisut – osoittivat, selväkin ennakkosuosikki voi välillä jäädä nuolemaan näppejään. Sen takia me rakastammekin Euroviisuja, sillä yllätyksiä on aina luvassa! Euroviisut 2026 tulee – oletko valmis?

Euroviisujen Vedonlyönti

Euroviisuihin on tarjolla valtava määrä erilaisia pelattavia kohteita, mistä voi hakea pientä lisäjännitystä viisukatsomoon. Jo semifinaaleista alkaen voit veikata niitä maita, jotka pääsevät jatkoon, mutta veikattavana on toki myös yksinkertaisesti se, kumpi maa sijoittuu paremmin kun ne asetetaan toinen toistaan vastaan (H2H-kohteet).

Ja kaikkihan me rakastamme pohjoismaista vertailua, joten myös parhaiten sijoittuvaa pohjoismaata voi veikata, kuten myös muita alueellisempia ”yhteenottoja”.

Finaalissa voikin sitten veikata niin hurjalla kattauksella erilaisia asioita ja käänteitä, että suosittelemme ottamaan tarkempaan lukuun Euroviisut Vedonlyönti -sivumme, josta saat lisätietoa.

Kannattaa muistaa, että myös jo UMK on vedonlyönnin kohteena, ja panokselleen voi napata melkoisen tuoton, mikäli selvän ennakkosuosikin takaa joku muu nouseekin voittoon, kuten Windows95man onnistui tekemään.