Euroviisut 2024: Vedonlyönti ja kertoimet

Windows95man säännöt Euroviisujen euroviisut Malmö Arenalla

Euroviisut käydään toukokuussa Ruotsin Malmössä, jossa päästään nauttimaan todellisesta musiikin juhlasta. Kuka on suosikki voittajaksi?

Monet maat ovat nimenneet jo edustajansa Euroviisuihin, joten nyt saadaan jo esimakua vähän voimasuhteista. Suomen edustaja Windows95man on ainakin ensimmäisissä arvioissa jopa aika korkealla, sillä artistin voitto antaa kertoimen 15.00, joka on seitsemänneksi pienin. Tällä hetkellä suurin suosikki on Ukraina, mutta maan lohduton tilanne Venäjän hyökkäyssodan alla on varmasti yksi syistä tähän. Sen sijaan Italia on ainakin tällä hetkellä ilmeisen hyvissä lähtökohdissa Euroviisun voiton kannalta, koska maalla on toiseksi pienin kerroin.

Myös kilpailua isännöivä Ruotsi on nostettu suosikkien joukkoon, mutta maan artisti ei ole vielä edes selvillä kilpailuun, vaan se selviää vasta 9. maaliskuuta järjestettävän Melodifestivalen 2024 -kilpailun finaalissa.

Mainos alkaa:

Ennakkoarvioissa pienimmät mahdollisuudet voittoon on Tshekillä, jonka kerroin on 151.00. Myös Albania, Moldova, San Marino, Malta ja Luxemburg ovat melkoisen heikoilla, koska maiden mahdollinen mestaruus toisi rahat takaisin 101-kertaisena.

Euroviisut 2024 – kertoimet:

(Kertoimet on poimittu coolbet.com -sivustolta)

Ukraina – 3.20
Italia – 7.50
Ruotsi – 9.00
Israel – 10.00
Yhdistynyt Kuningaskunta – 10.00
Islanti – 12.00
Suomi – 15.00
Kroatia – 17.00
Georgia – 19.00
Norja – 19.00
Irlanti – 21.00
Ranska – 21.00
Sveitsi – 26.00
Saksa – 26.00
Australia – 31.00
Puola – 31.00
Armenia – 34.00
Belgia – 41.00
Azerbaidzan – 41.00
Kreikka – 41.00
Hollanti – 41.00
Liettua – 41.00
Viro – 41.00
Itävalta – 41.00
Latvia – 51.00
Serbia – 51.00
Espanja – 51.00
Kypros – 67.00
Portugali – 81.00
Slovenia – 81.00
Tanska – 81.00
Albania – 101.00
Moldova – 101.00
San Marino – 101.00
Luxemburg – 101.00
Malta – 101.00
Tshekki – 151.00