Miljoonasade julkaisi uuden albumin – myös kiertue alkaa samalla

miljoonasade

Legendaarinen suomalainen yhtye Miljoonasade on julkaissut uuden albumin. Perjantaina julkaistu pitkäsoitto kantaa nimeä ”Ohita intro”.

Aiemmin albumilta lohkaistiin single Okariino, jota päästiin kuulemaan jo syyskuun alussa.

– Olemme julkaisseet viime vuosien aikana muun muassa akustisen sekä sinfoniaorkesterin kanssa toteutetun levyn. Nyt saatte kuulla albumillisen täysin uusia biisejä sekä miltä kuulostaa 2020- luvun Miljoonasateen poprock. Voitte yllättyä, yhtyeen Heikki Salo kertoi.

Mainos alkaa:

Albumin nimeä kiertävä kiertue käynnistyy jo lauantaina, kun bändi nähdään Loimaalla.

Yhtye nähdään käytännössä koko Suomen ympäri, sillä keikkatahti on tiukka ja kiertue päättyy vasta ensi vuoden puolella 19. tammikuuta Viking Gracella.

Lue myös: Darude julkaisee uuden albumin – loppuvuonna luvassa myös Suomen-kiertue!