PMMP lähtee kiertueelle syksyllä 2024 – tässä keikat!

PMMP olympiastadion

Kahdesti Helsingin Olympiastadionilla konsertoinut PMMP lähtee kiertämään areenoita ja klubeja loppuvuodesta 2024.

PMMP:n kaksi loppuunmyytyä keikkaa Helsingin Olympiastadionilla eivät olleetkaan yhtyeen viimeisiä tällä erää, vaan bändi tiedotti lähtevänsä syksyllä 2024 kiertämään Suomea. Kiertue koostuu sekä suurista areenakeikoista että intiimeistä klubikeikoista.

Marraskuussa yhtye esiintyy neljällä suurella areenalla Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä, ja joulukuussa on vuorossa esiintymiset klubeilla Tuusulassa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Joensuussa. Yhtye kommentoi kiertuettaan sosiaalisessa mediassa:

Mainos alkaa:

– On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille – nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä!

Liput sekä areena- että klubikeikoille tulevat myyntiin maanantaina 2. syyskuuta kello 9:00.

PMMP – syksyn 2024 keikat:

pe 8.11. Tampere, Nokia Arena
pe 15.11. Oulu, Ouluhalli
la 16.11. Turku, Gatorade Center
la 23.11. Helsinki, Helsingin jäähalli
to 5.12. Tuusula, Krapin paja
la 7.12. Lahti, Möysän Musaklubi
pe 13.12. Jyväskylä, Lutakko
la 14.12. Joensuu, Kerubi

Tsekkaa myös: Tässä VIIVIn syksyn 2024 keikat!