Windows95man finaaliin! – Tässä kaikki jatkoonmenijät tiistailta

Windows95man finaaliin jury

Suomen Windows95man oli niiden maiden joukossa, jotka selvittivät tiensä tiistain semifinaalista Euroviisujen finaaliin.

Suomen esiintyminen sujui kokonaisuudessaan loistavalla tavalla, ja lavalla nähtiin tuttua menoa hurjalla energialla ryyditettynä. Windows95manin – eli Teemu Keisterin – nähtiin keimailevan lavalla tangoissaan ja humoristiseen tyyliin aina jokin esine tai asia oli niin sanotusti ”kriittisten paikkojen” edessä.

Myös Henri Piispasen lauluosuudet olivat kirkkaita ja puhtaita läpi esityksen.

Mainos alkaa:

Lopussa katosta laskeutui farkkushortsit, joihin Keisteri pukeutui. Tässä kohtaa koettiin artistin toimesta hieman ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

– Siinä oli vähän shortsien pukemisen kanssa hankaluuksia, mutta onneksi ihanat tanssijat Jasmir ja Jesse pelastivat, ja yhtäkkiä shortsit napsahtivat magneetteihin takaisin kuin salamaniskusta. Uskomaton hetki, Keisteri kertasi tilannetta suomalaismedialle semifinaalin jälkeen.

Videon Suomen esityksestä voit katsoa alempaa.

Lauantaille voittajasuosikki on vedonlyöntikertoimien mukaan jo pitkään ollut Kroatia, joka selvitti niin ikään tiensä finaaliin. Viisujen toinen semifinaali käydään torstaina.

Suomi arvottiin esiintymään lauantain finaalin toisella puoliskolla.

Nämä 10 maata etenivät finaaliin 1. semifinaalista:

Suomi

Kroatia

Ukraina

Serbia

Portugali

Slovenia

Liettua

Kypros

Irlanti

Luxemburg

Windows95man – No Rules (1. semifinaalin esitys):

Mikäli video ei näy upotettuna, voit katsoa sen Euroviisujen YouTubessa.