Espoon Viinijuhlat 2024 – tässä ohjelma ja artistit

Espoon Viinijuhlat 2022 kuva_ Jaakko Ikonen (4)
Kuva: Espoon Viinijuhlat / Jaakko Ikonen

Espoon Viinijuhlat on heinäkuun lopussa Haukilahden rannassa järjestettävät festivaalit, joissa kuullaan esimerkiksi tunnettuja suomalaisartisteja.

Myös kesälle 2024 on saatu jo nyt kova kattaus, sillä Espoossa lavalle nousevat muun muassa Elastinen, Jenni Vartiainen ja JVG. Myös yksi iso kansainvälinen tähti saapuu tapahtumaan, sillä perjantain pääesiintyjänä on Melanie C. Britti muistetaan ennen kaikkea Spice Girls -yhtyeestä, joka hurmasi koko maailman 90-luvun lopussa.

Espoon Viinijuhlissa kävijät pääsevät nauttimaan nimensä mukaisesti laadukkaasta viinitarjoilusta. Myös ruokapuoleen on panostettu, jotta elämys olisi muutakin kuin vain bilettämistä. Kyseessä on kokonaisvaltainen nautinto hyvän ruoan, juoman ja musiikin parissa.

Mainos alkaa:

Espoon Viinijuhlat – ohjelma:

Perjantai 26.7.

Melanie C (UK)
Elastinen
Jenni Vartiainen
Pihlaja
Ida Paul & Kalle Lindroth

Lauantai 27.7.

JVG
Tommi Läntinen
Tuure Kilpeläinen
Janna
Lauri Haav

Ohjelmaan on tulossa vielä uusia artisteja, jotka päivitetään tähän heti julkaisun jälkeen.