Käärijä keikkailee jälleen ahkerasti – luvassa viiden esiintymisen viikko

UMK24 Käärijä Käärijälle

Suomen kuumin artisti Käärijä on takonut suosionsa huipulla karmeaa kyytiä, sillä miehen kalenteri on aivan täynnä keikkoja.

Vuoden 2023 Euroviisut muistetaan ennen kaikkea Suomen esiintyjästä, sillä vaikka Käärijän sijoitus oli lopulta toinen, niin monen mielestä artisti oli henkinen voittaja. Huima suosio on näkynyt myös kalenterissa, sillä Käärijää revitään keikoille ympäri Suomen.

Tällä viikolla tahti on armottoman kova, sillä Käärijällä on tiedossa peräti viisi keikkaa. Esiintymiset käynnistyvät keskiviikkona Helsingistä ja päättyvät perjantaina Poriin. Tässä välissä mies nähdään lavalla niin Vaasassa, Heinolassa kuin Puumalassakin.

Mainos alkaa:

Vielä elokuun ajan Suomessa festarit pyörivät täydellä teholla, mutta sen jälkeen tapahtumat alkavat rauhoittumaan tämän kesän osalta. Eli nyt on viimeisiä mahdollisuuksia nähdä livenä suosikkiartistit, joten ei muuta kuin lippuja ostamaan lähimmälle festarille.

Käärijä esiintyy tällä viikolla:

Keskiviikkona Helsingin Kaivohuoneella (loppuunmyyty).

Torstaina Vaasa Festival, soittoaika klo 16:45.

Perjantaina Heinola, Multamäkifest. Soittoaika klo 18:45.

Lauantaina Puumalan Siltakemmakat, Soittoaika klo 22.

Sunnuntaina Pori, Porisperen perhepäivä Minispere. Soittoaika lavalla klo 17.