UMK:n yleisöäänestys – näin homma toimii

VIIVI

Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ratkeaa tuttuun tapaan sekä yleisöäänien että jury-pisteiden perusteella.

Suomen tuleva viisuedustaja ratkeaa jännittävässä Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa, joka järjestetään Nokia Areenalla lauantaina 8. helmikuuta. UMK25-kisassa on mukana kuusi artistia: Neea River, Nelli Matula, Costee, VIIVI, Goldielocks ja Erika Vikman.

Tänä vuonna yleisöäänestykseen tulee pieni muutos. Aiempina vuosina yleisöäänestys on avautunut vasta illan viimeisen esiintymisen jälkeen, mutta tänä vuonna yleisöäänestys on auki heti ensimmäisen esiintymisen alettua.

Mainos alkaa:

– Äänestämisajan pidentämisellä haluamme antaa äänestäjille enemmän aikaa oman suosikin tukemiseen, ja samalla toivomme, että tänä vuonna kerätään kaikkien aikojen UMK-äänisaalis, UMK:n päätuottaja Anssi Autio perustelee päätöstä YLE:n sivuilla.

Sama metodi on käytössä myös Euroviisujen yleisöäänestyksessä. Euroviisut 2025 järjestetään toukokuussa Sveitsin Baselissa.

Katso myös: UMK:n esiintymisjärjestys on selvillä – Costee starttaa show’n